Hieman uusia tapojakin opimme tällä viikolla.
11. marraskuuta on Sankt Martinin päivä jota juhlitaan täällä ihan yleisesti. Ilmeisesti perinne on kotoisin jo vuosien takaa jolloin tänä päivänä juhlittiin sadonkorjuun päättymistä.
Sankt Martin itse oli Roomalainen sotilas josta legenda on lähtöisin. Tämä Martin oli tiettävästi ystävällinen mies joka eli yksinkertaista elämää. Tarina menee niin että Martin eräänä talvi-iltana leikkasi puolet viitastaan lumimyrskyssä vastaan tulleelle kerjäläiselle, jotta kerjäläinen ei kuolisi kylmyyteen. Sinä yönä Martin näki unta että kerjäläinen oli itse Jeesus ja Jeesus kertoi enkeleille että 'Tässä on Martin, jota ei ole kastettu, joka antoi minulle vaatteen.' Martin kastettiin myöhemmin.
Minnin päiväkodissa oli Martinsjuhlat keskiviikkona. Kaikki päiväkodin lapset olivat askarrelleet lyhtyjä pahvista ja paperista joissa oli sitten kynttilä (tai sähkövalo) jota illan pimeydessä kannettiin kulkueessa.
Kokoonnuimme päiväkodin pihalle jossa ensin Minnin ryhmä esitti esityksen Martinista ja sitten laulettiin aiheeseen kuuluvia lauluja. Tämän jälkeen kävelimme jonossa korttelin ympäri lyhtyjen kanssa ja palattiin päiväkodin pihalle. Pihalle oli sytytetty pieni kokko ja tarjolla oli pretzeliä ja paikallista glögiä (Glühwein).
En ole vielä saanut purettua puhelimestani kuvia, mutta löysin netistä tällaisen kuvan (joka tosin on otettu Hollannissa, mutta idea varmaan selviää. Kepin päässä lyhdyt.):
Idan koululla oli sama kulkue vuorossa torstai-iltana. Siellä oli jonon kärkeen laitettu oikein hevonen ja ohjaajalla oli jopa punainen viitta päällänsä.
Kulkueen jälkeen kokoonnuimme koululla jossa oli Martinsesitys ja taas lapset saivat prezteleitä.
Ihan mukavan tunnelmallinen tapahtuma.
Loppulaulu Sankt Martinin illalle:
"Nun sagen wir euch alle GUTE NACHT,
dann werden unsere Lichter ausgemacht.
Dann legen wir uns schlafen, es ist schon
spät, der Himmel ist mit Sternlein übersät.
So sagen wir euch allen GUTE NACHT und
bitten, dass auch Gott uns heut bewacht."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti