Erilainen joulu

Olin varannut koko perheelle Schwarzwaldin vuoristosta hotellihuoneen jotta saisimme 100% varmuudella valkoisen joulun. Täällä Bruchsalissa talvi on ollut aika vaihtelevaa, vaikka juuri nyt jouluaattona satoikin lunta niin että maa peittyi.
Minulla oli muutama vaihtoehto kun mietin paikkoja mihin perhe voisi suunnistaa. Mies ei halunnut kovin kauas lähteä ajamaan, joten Schwarzwald tuntui sopivalta - sinne on meiltä noin 1,5 tunnin ajomatka.
Olin varannut hotellihuoneen ihan vain heidän nettisivujensa perusteella ja sähköpostin välityksellä, joten jännitti hieman se että minkä tason hotelli oikeasti on kyseessä.
Matkaan lähdimme siis aattona puolenpäivän aikaa. Google maps näytti ajomatkaksi 1 tunti 40 minuuttia 125 km matkalle.... Aattona kuitenkin alkoi täällä pyryttämään lunta aikalailla. Ihan normaalia Suomen talven tasoa, mutta tännehän tuollainen pyry on aika ekstremeä - talvirenkaat ei ole ihan suomalaisten renkaitten tasoa, vaan kitkarenkaat jotka ovat hieman heikommalla pidolla kuin suomalaiset. Autobahnilla matka mene siis matelemalla eteenpäin. Autobahnilta navigaattori ohjasi meidän Baden-Badenin läpi ja ylös serpenttiinitietä vuoristoon...

Tästä alkoi vuoristotie. Kuten kuvasta näkyy, niin lunta tuli aikalailla eikä tietä ihan juuri ole aurattu. Kyltti vielä rohkaisevasti varoittaa putoamisvaarasta jos kurvit menee liian pitkiksi.... Onneksi kiirettä ei meillä ollut ja matelu vuoristotietä jatkui.
Matkaan kului kaiken kaikkiaan kolme tuntia, eli tuplat enemmän mitä Google maps kertoi - se ei tainnut ottaa huomioon talvea ja keliolosuhteita ;)

Hotelli oli todella upeissa maisemissa ja sisältä hieno, kodikas ja lämmintunnelmallinen.

Huoneen hintaan kuului vapaa käyttö hotellin uima-altaalle (sisä) ja saunalle - sauna ei ihan suomalainen sauna ollut, tasainen 60 astetta ja jos yritti heittää vettä kiukaalle niin kuului vain pihahdus. Kävimme kuitenkin heti polskimassa ja lämmittelemässä saunassa ennen jouluillallista.
Huone oli iso ja mahduimme sinne enemmän kuin hyvin vaikka siellä olikin kaksi varavuodetta. Kylppärikin oli iso ja siisti.

Aikuisille oli varattuna puolihoito ja lapsille sisältyi aamiainen. Hotellin ravintolassa oli sitten lasten lista jolta sai valita ruoat tytöille. Aikuisille oli aattoillalliselle neljän ruokalajin illallinen. Juomat sai itse tilata oman maun mukaan. Taisin ekan kerran maistaa Jägermaister snapsia.
En tiedä kuinka tyypillisiä saksalaisia jouluruokia meille tarjottiin mutta ruokalista oli suunnilleen tällainen; ensin savustettua ankanrintaa ja salaattia, sitten tomaattikeitto höystettynä jollain valkoviinillä, sitten hieman erikoisesti mansikkasorbet tilkalla kuohuviiniä, pääruokana maissikanaa ja perunagratiinia ja jälkiruoaksi jokin kanelilla maustettu kotijäätelö ja lämmintä luumukastiketta. Kaikki kyllä maistui.
Ennen jälkiruokaa koko väki siirrettiin aulaan laulamaan muutama joululaulu - tulipahan laulettua mm. Stille Nacht, Heilige Nacht saksaksi :) Muutaman hollantilaisen kanssa tuli jutusteltua, hekin olivat tulleet Schwarzwaldiin valkoisen joulun perässä. Väkeä oli ihan mukavasti, vaikkei hotelli täynnä ollutkaan. Taisimme olla ainoa lapsiperhe.
Joulupukki itse ei ehtinyt pysähtymään meillä, mutta tontut jättivät hotellihuoneen oven taakse yllätyskassin...

Seuraavana päivänä lähdimme etsimään sopivaa kävelyreittiä ja liukurimäkeä. Olimme ekan lumentulon jälkeen ostaneet tytöille liukurit joita oli ehditty kerran lähimetsässä testata. Ajoimme hieman ylemmäs vuorelle Oberer Zwieselberg nimiseen kylään josta lähti jos jonkinlaista kävelyreittiä - tosin suurin osa kaikista kävelyreiteistä ei ollut talvisaikaan auki. No, me pääsimme kävelemään ja koirat pääsivät myös vähän irroittelemaan.

Liukureitakin vähän kokeiltiin.

Tunnin lenkin jälkeen sekä kaksi- että nelijalkaiset olivat ihan puhki. Hotellilla omat eväät lounaaksi, sauna ja allas. Mies ja tytöt näyttivät paikallisille hieman mallia ja kävivät lumihangessa kierimässä! "Hulluja suomalaisia"... Saunan jälkeen olikin jo melkein aika illalliselle. Koirat vetelivät tyytyväisenä päiväunia sängyssä :)
Täksi illaksi oli aikuisille kolmen ruokalajin illallinen ja pääruoalle oli kaksi vaihtoehtoa. Tänään alkuruokana oli maultachenkeitto, valitsimme pääruoaksi cordon bleun maalaisranskalaisilla ja jälkiruoaksi oli jotain ihanaa keltaista jäätelöä (ei ollut kuitenkaan banaanijäätelöä) ja suklaakastiketta.

Sunnuntaiaamuna maukkaan aamiaisen jälkeen pakkasimme tavarat ja lähdimme vielä tutkimaan ympäristöä. Saimme hotellinpitäjän rouvalta vinkin vesiputoukselle joka oli aika lähellä. Matka sinne on kesällä varmaan ihan pala kakkua, mutta oli aikas extreme nyt talviaikaan. Kovin moni siellä ei ilmeisesti nyt lumentulon jälkeen ollut käynyt sillä polku oli polvenkorkusen lumen peitossa, ja HUOM! nousua oli siinä hangessa 300 metriä - ei kuulosta paljolta mutta kun paikoin se nousu on sellaista 75% mäkeä, niin reidet on kovilla. Muutamalla puuskutuksella, kirosanalla ja suomalaisella sisulla pääsimme kuitenkin perille. Näky oli kyllä huikea.

Putous on ehkä siinä 25 metrinen.

Autolla oli pakko vaihtaa vaatteita kun ne olivat niin lumiset, muuten olisi auto kohta märkää väkeä täynnä.
Miehen kanssa päätimme pienen palaverin jälkeen ajaa hieman toista reittiä kotiin - piipahdimme Strassburgiin lounaalle ja sitten vasta kotiin. Oli hämmentävää piipahtaa pieneen ravintolaan ja saimme palvelua ja jopa ruokalistan englanniksi! Paikka täytyy nähdä keväällä uudemman kerran ja kierrellä siellä vähän paremmin.

Oli siis kaikenkaikkiaan erilainen mutta todella mukava joulu! Näin perheenäidille joulu oli myös helppo - ei stressiä joulusiivouksista ja kokkailuista...aaaah... :)

Pikkupotilaita

Nyt ollaan ensimmäiset kunnon sairastelut koettu täällä ja samalla todettu että Saksalainen terveydenhoito voitti Suomalaisen ihan 100-0.
Ainakin kotikaupungissa Tampereella toimii omalääkäri ja ensiapu aivan surkeasti. Omalääkäri on lähiterveysasemalla arkisin aamusta kello kolmeen iltapäivällä, ellei juuri satu olemaan koulutusta tai lomaa...kuten kesällä jolloin omalääkäri on heti 3 kk lomalla. Älä siis sairastu kesällä.
Jos päivystysaikaan tulet kipeäksi, niin tie vie Acutaan jossa jonotat vähintään 4 tuntia ellet sitten ole kirjaimellisesti pää kainalossa tai käsivarsi roiku irti...
Nuorempi tytär alkoi oireilemaan torstaina, olimme jo päiväkodin pihassa kun oksu yhtääkkiä tuli.
Tyttö jäi pihalle kun juoksin sanomaan tädeille ettei tänään tullakaan... Loppupäivän sitten kuitenkin tyttö oli ihan kunnossa.

Perjantaina lähdettiin kohti Kasselia jossa lauantaina olisi koiranäyttely. Täältä Rheininlaaksosta kun lähdimme pohjoista kohti, mahtui matkaan aika monta nousua ja laskua - ihan siis kunnon mäkeä, välillä meni korvatkin lukkoon. Kelikin vaihteli korkeuseron mukaan; korkeammalla tuli joko lunta tai räntää ja alemmalla tuli vettä...mukavaa ajoa autobahnilla...
Oli vähän eri kokoluokan näyttely mitä kotosuomessa...sen kertoi jo se tosiasia että kun yritin löytää meille yöksi hotellia, sain jo kahdesta hotellista eioota. Meidän hotellikin tuntui olevan aika täynnä koiravieraita.
Koiranäyttelyyn oli järjestetty lapsille oikein trampoliini sekä pomppulinna ja joulupukkikin kierteli siellä jakaen suklaatonttuja lapsivieraille.
Muuten ei tullut menestystä tällä kertaa...huono tuomari... :)

Lauantai-iltana oli molemmat tytöt kuumeisia sekä väsyneitä. Vanhempi nukkui todella huonosti kun yskä oli kova ja nuorempi ei oikein syönyt kun kurkkuun sattui. Huonosti nukutun yön jälkeen aloin päätimme yrittää etsiä lääkärin.
Paikallislehdestä bongasin päivystävän lääkäriaseman ja soitin sinne.
Lääkäri oli juuri silloin ambulanssikeikalla ja vastaanottoapulainen otti numeromme ylös ja lupasi soittaa kun lääkäri saapuu paikalle, ei siis tarvetta mennä sinne paikan päälle turhaan odottamaan. Noin tunnin päästä meille soitettiin että tohtori olisi kohta paikalla ja voimme tulla.
Vaatteet niskaan ja menoksi - pääsimme paikalle ja emme edes olleet ehtineet kaikkia papereita täyttää kun lääkäri pyysi huoneeseen.
Tytöt tutkittiin ja määrättiin lääkkeet. Kiitos, maksu 0€ (menee suoraan Krankenkassen maksettavaksi), apteekin kautta ja lääkkeistä 2,50€ (kahdet antibiootit, kahdet kuume/kipulääkkeet ja yhdet pahoivointisupot)!Loistavaa! Täällä sopii sairastaa! No toivotaan kuitenkin että taudit menee nyt ohi eikä enää sairasteltaisi.

Sunnuntaina piti mennä tapaamaan miehen tuttuja Müncheniin, mutta se jäi tosiaan sitten väliin. Tammikuussa uusi yritys.

Sivistyksessä taas

Saimme vihdoin television! Tai siis meillä on toki parisen viikkoa ollut jo videotykki ja dvd soitin joten vähän leffaa/ lastenohjelmia olemme päässet näkemään, mutta perjantaina saimme vihdoin ip-tv yhteyden ja samalla kunnon nettiyhteyden käyttöön. Ei tarvitse surffata netissä enää pelkän nettitikun voimin.
Ip-tv:n kautta näkyy...mitähän se olisi...parisensataa kanavaa, suurin osa tosin ihan saksaksi dubattuna, mutta kuitenkin. Lapsia ei tunnu haittaavan vaikkeivat he ymmärrä kaikkea mitä lastenohjelmissa puhutaan, yhtä hypnoottisesti silti kuvaa tuijotetaan.
Muutama kanava, TNT, Bloomberg, CNN ym, on ihan englanninkielellä vaikka tarjonta niissä ei ihan suosikkisarjoista koostu. On kuitenkin mukava katsella säätiedotukset 112 tuumaiselta kuvalta :)

Vaikka nettitikulla ihan perussurffauksen ja sähköpostien lukeminen onnistui, oli silti aika kiviaikainen olo. Niin sitä vaan on ihminen tottunut olemaan ajan hermolla koko maailman tapahtumista netin välityksellä. Suosikkisarjojakin kun voi katsella netistä! Tähän tilanteeseen ei kuitenkaan kovin monessa vuodessa ole päästy, vai olenko tullut vanhaksi kun ajattelen "ei vaan meidän nuoruudessa ollut internettiä..." ?

Muuten päivät ovat rullailleet tasaisen tappavaa tahtia eteenpäin. Kohta on tulossa koulun ja päiväkodin adventtijuhlia, ensi lauantaina taas lasten suomikoulu ja meikäläiselle töitäkin vähän pukkaa (ihan pikkuhomma vaan). Freelancerin huono ja hyvä puoli on se että voi silloin tällöin tehdä jonkun toimeksiannon oman ehtimisen mukaan, toki paineita on ottaa joka työ jota tarjotaan ettei ne pikkuhommatkaan kokonaan sitten katoaisi. Meikäläisen harteilla on kuitenkin väkisinkin arjen rullaaminen johon sitten mies parhaansa mukaan osallistuu sitten kun on kotona. Minulla on nyt jo jokusen päivän hakenut flunssa tuloaan eikä kai oikein vieläkään osaa päättää puhjetako kunnolla vai ei. Vie vaan voimia aika hyvin tällainen olotila.
Tytöillä on ollut aika paljon päänsärkyjä - välillä on kyllä nukuttu liian vähän kun illalla tytöt vielä jatsaavat sängystä pois ja takas, ja ehkä vielä pienoinen stressi voi painaa ympäristönvaihdon johdosta - tai niin ainakin itse epäilen. Tytöt ovat perineet taipumuksen päänsärkyihin meiltä molemmilta vanhemmilta, mutta ihan näin usein päänsärkyjä tytöillä ei ole aikaisemmin ollut.
Olemme päässeet nyt ulkoilemaan ihan hyvin. Tänään oli päivällä -1 astetta, vähän lunta ja aurinko paistoi. Oikein idyllinen talvipäivä! Nyt vähän olostani johtuen fuskasin ja ajelin tyttöjen kanssa autolla lähelle paikallista golfkenttää, kävelimme siellä jonkin matkaa ja päästettiin koiria pellolle juoksemaan.
Kotona tytöt jäivät vielä pihalle puuhastelemaan.

Tällä hetkellä kaipaan eniten; puuroja! :) Täytyy katsoa isommasta realista löytyisikö sieltä kaurahiutaleita tms. LähiLidlistä ei löytynyt mitään puuroaineksia, ainoastaan maitoriisin aineksia...

Tulee se joulu sittenkin

Viime viikkoina ei ole oikein ollut sellainen olo että joulu on jo kynnyksellä vaikka joulurompetta on joka kaupassa ollut hyllyttäin tyrkyllä jo lokakuun lopusta lähtien. Ehkä se johtuu siitä että vielä parisen viikkoa sitten oli lähes t-paitakelit...
Torstai-iltana saimme jo hieman esimakua talvesta kun illalla meni sen verrran kylmäksi keli että satoi vähän lunta. Toki aamulla se oli jo sulanut. Perjantaina oli onneksi auton talvirenkaitten vaihto (homma pelaa kun on firman auto) ja perjantai-iltana sitä lunta tulikin vähän enemmän. Ei sitä edelleenkään ole kuin just ja just sen verran että maassa näkyy vähän valkoista. Tuo se silti talven ja joulun tunnelmaa. Lapset tuostakin lumimäärästä olivat jo innoissaan - yksi pelko heillä ennen tänne tuloa oli se ettei lunta olisi talvella ollenkaan.

Perjantai-iltana avattiin meidän "kylän" joulutori. Joka kylällä ja kaupungilla tuntuu olevan omat joulutorinsa, toiset ovat suositumpia ja isompia kuin muut. Me halusimme tietenkin osallistua oman kylän tapahtumaan.
Suuntasimme siis koko perheen voimin miehen töitten jälkeen torille. Tunnelma oli oikein lämmin, pieniä kojuja oli vieri vieressä ja osassa myytiin joulukoristeita tai muuta sälää, oli ruokakojuja ja juomakojuja. Suosituin juoma oli tietenkin Glühwein eli hehkuviini joista löytyi myös lasten versio. Muutama karusellikin oli tuotu paikalle ja tytöt halusivat tietenkin kyytiin. Tytöt siis karuselliin ja aikuisille hehkuviiniä lämmikkeeksi, kätevää. Myös pientä syötävää saimme torilta ja jälkkäriksi toisesta kojusta crépesit, nam!

Kohta on aika luopua miehen työedusta, eli autosta...eikä siis kyseessä mikä tahansa auto vaan Mersedes Benz E350, iso musta farmari johon olen jo rakastunut... Aikaisemmin en ole tykännyt siitä mielikuvasta mikä mersuihmisistä syntyy (anteeksi kauheasti mersuihmisille!) ja mersu on ollut mielestäni karmea klohmo, traktorista seuraava, mutta tämä auto...voi luoja sentään! :) Ei tarvitse kuin hipaista kaasupoljinta ja jo mennään. Vaihdelaatikko on ehkä hieman hidas jos kunnolla polkaisee, mutta on sillä silti päässyt. Voi olla ettei minua saa konepellistä irti kun autoa palautetaan.
Noh, siis asiaan, tänään olimme autokaupoilla. Alkuperäinen tarkoitus, ja varmaan pidämme kuitenkin siitä kiinni, on että ostamme tila-auton vaikka olenkin nyt lämmennyt mersulle.

Seuraava etappi tänään lauantaina oli taas IKEA. En ikinä uskonut sanovani tätä, mutta alan jo kyllästyä IKEAssa ramppaamiseen...Puolessa välissä tulee ahdistus ja halu päästä äkkiä sieltä ulos, ei kiinnosta tehdä päätöksiä kaapien ym suhteen ja kuuma tuskastuttaa. Valitettavasti meillä ei vieläkään ole kaikkia tarvittavia huonekaluja kasassa, joten vielä on edessä IKEAn reissuja... Tältä reissulta tarttui mukaan mm. ulkovalot, sellaiset lumihiutaleen malliset jotka nyt koristavat parvekkeen kaidetta. Ne ovat oikein nätit ja tuovat kyllä taas lisää joulun tunnelmaa. Ikean ruokapuolelta löysin myös pipareita ja niitä onkin jo maisteltu tänään.

Päivitystä

Lauantaina lapset pääsivät ensimmäisen kerran suomikouluun.
Kovin isoa ryhmää siellä ei ole, alle 10 lasta mutta yllättävän samanikäisiä muutamaa taaperoa lukuunottamatta.
Tytöt olivat innoissaan kun oli muita ihmisiä joille pystyi puhumaan suomea ja joitten puhetta ymmärsi.
Minä ja mies käväisimme sillä välin kirjakaupassa (Thalia Bücher). Mies oli saanut vihiä amerikkalaiselta kollegaltaan että ko. kirjakaupasta saa englanninkielisiä kirjoja. Niitä ei meinaan ole ihan joka kaupassa...

Piipahdimme myös kahvilla ja leivoksilla eräässä aivan ihanassa kahviossa. Sisäänkäynti oli alakerrasta jossa oli pieni ja ahdas myymälä jonka hyllyt notkuivat ihanista leivonnaisista ja suklaasta. Kapeat portaat veivät yläkertaan jossa oli 1900-alun henkeen kahvio joka oli kuin jonkun olohuoneesta. Yllättävää oli että siellä oli väkeä aika paljon, useimmat syömässä ihan aamiaista (kello oli n. 11.30). Päätimme miehen kanssa tulla sinne aamiaiselle seuraavan suomikoulun aikaan :)

Olemme ottaneet tavaksi käydä sunnuntaikävelyllä lähimaastossa. Tänä sunnuntaina teimme 2 tunnin lenkin.
Sunnuntai-iltana tuntui tytöille tulevan ensimmäiset koti-ikävät... Olivat kuulema surullisia kun ei oltu omassa kodissa Suomessa - pari viikkoa siihen siis meni ennenkkuin isompi ikävä kotiin iski. Kyllähän siinä itsellekin pieni haikeus iski samalla, vaikkei asiat täällä hullummin ole. Kai se on ihan luonnollista.
Tosiaan asiat on ihan mukavasti täällä, vaikka vielä tarvittavia tavaroita vähän puuttuu. Nyt vaan ei ole mahdollisuutta noin vain lähteä ystäviä tapaamaan eikä ihan jatkuvasti viitsi soitellakaan ettei puhelinlaskut kasva ihan älyttömiksi.
Vanhemmalla tytöllä olikin sitten tänä aamuna vaikeaa jäädä kouluun - itku tuli kun mamma ei voinut jäädä. Kai se on turhauttavaa kun ei ymmärrä mitä muut puhuvat.

Kun olin vienyt nuorimmaisen päiväkotiin, menin "kylälle" aamiaiselle joka oli kyllä suussasulavan ihana ja sitten vihdoin oli aika kynsisalonkiin ja sain uudet geelikynnet. Pieni piristys päivääni :)

Hintavertailua

Tänään tuli taas tehtyä suurostokset tuolla Karlsruhen realissa.
Ajelin tyttöjen kanssa hakemaan mies töistä ja menimme sitten koko porukan voimin kauppaan. Taas tuli ihmeteltyä valikoimaa....ja hintoja...
Ostimme ostoskärryllisen ruokaa, siis kärry noin melkein laitoja myöten täyteen ruokaa, kaikkea lihoista maitoon ja lisäksi 6x1,5 litraa Apfelshorlea (se omenamehun ja vishyn sekoitus), 6x1,5 litraa cola zeroa ja 6x0,5 litraa vishyä. Hinta noin 100€. Ei ihan olisi irronnut prismasta moinen satsi ruokaa tuohon hintaan. Siinä oli kuitenkin ihan lihalihaa, jauhelihaa noin kilo, kanaa, kanansiipiä reilun 2 kiloa koirille, maidot, tolkuttomasti jogurttia joita meillä menee monta purkkia päivässä, juustoa, leikkelettä..ym..ihan kunnon ruokaa siis.

Sellainen ero täällä on kassoilla, että siinä kassalla ei aleta lastaamaan tavaroita kasseihin vaan äkkiä vain takaisin kärryyn. Hihnan päässä ei ole kuin yksi ja hyvin lyhyt kouru, tavaroiden lastaus tehdään sitten vasta kassojen jälkeen tai autolla. Itse pidän koreja ja muutamaa kassia auton perässä ja lastaan tavarat kärryistä sitten vasta autolla. Tehokasta saksalaisuutta ;)

Jo onkos tullut kesä...?

No ihan pahin talvi ei taida nyt vielä Suomessakaan olla, mutta kaikkien Facebook päivitysten mukaan siellä on ainakin tullut jo lunta joka on ehtinyt sulaakin ja on koleaa ja kylmää.
Nyt viikonlopun ajan saatiin täällä nauttia säästä joka on jopa Suomen kesän veroinen. Lauantaina tehtiin päiväreissu lähikaupunkiin Karlsruheen. Otettiin lähijuna joka on paljon mukavempi vaihtoehto kuin lähteä autolla ruuhkiin. Söimme lounaan Karlsruhen keskustassa pääkadun varrella sijaitsevalla terassilla. Keli oli oikein lempeä ja aurinkoinen. Kävimme Karlsruhen linnassa ja siellä menikin mukavasti useampi tunti ja lapsetkin yllättävää kyllä olivat oikein innoissaan ja tutkivat eri aikakausien aarteita.
Kuten Ida tänään mummolle kertoi, linnassa oli tavaroita jotka oltiin löydetty maan sisällä ja jotain Jeesusjuttuja...
Tässä muutama kuvanäyte:

Hieman huono valaistus kuvissa on, kun ei saanut käytää salamaa...

Sunnuntaina, eli tänään, oli sää kuin Suomen kesässä. Jotenkin menee ihan sekaisin vuodenajoissa...kaupassa myydään ihan täysillä jo joulukrääsää mutta ulkona on t-paitakeli! Teimme koko perheen voimin 1,5 tunnin kävelylenkin kukkulalle. Sykemittari näytti 406 kalorin kulutuksen - siinä meni yksi pulla... Koirat saivat taas kukkulan päällä ottaa vapaana pienet spurtit.
Tein miehen kanssa taas uuden havainnon tänään. Vaikka keli oli upea ja lämmin, ei päiväkävelyllä tullut juurikaan väkeä vastaan. Muutama pariskunta ja pari yksinäistä kävelijää ja siinä kaikki, ottaen kuitenkin huomioon että täällä asuu aika paljonkin ihmisiä. Moni näytti vielä suosivan autoilua - autolla tullaan jos ei ylös kukkulalle asti, niin ainakin puoleen väliin ja sitten vasta lähdetään kävelemään.

Huomiseksi on jo luvattu viileämpää ja sadetta. Iltalenkki koirien kanssa meni ainakin vielä oikein lempän lämpöisessä illassa, maa kuivana eikä tuulenvirettäkään.

Yhtä juhlaa...

Hieman uusia tapojakin opimme tällä viikolla.
11. marraskuuta on Sankt Martinin päivä jota juhlitaan täällä ihan yleisesti. Ilmeisesti perinne on kotoisin jo vuosien takaa jolloin tänä päivänä juhlittiin sadonkorjuun päättymistä.
Sankt Martin itse oli Roomalainen sotilas josta legenda on lähtöisin. Tämä Martin oli tiettävästi ystävällinen mies joka eli yksinkertaista elämää. Tarina menee niin että Martin eräänä talvi-iltana leikkasi puolet viitastaan lumimyrskyssä vastaan tulleelle kerjäläiselle, jotta kerjäläinen ei kuolisi kylmyyteen. Sinä yönä Martin näki unta että kerjäläinen oli itse Jeesus ja Jeesus kertoi enkeleille että 'Tässä on Martin, jota ei ole kastettu, joka antoi minulle vaatteen.' Martin kastettiin myöhemmin.

Minnin päiväkodissa oli Martinsjuhlat keskiviikkona. Kaikki päiväkodin lapset olivat askarrelleet lyhtyjä pahvista ja paperista joissa oli sitten kynttilä (tai sähkövalo) jota illan pimeydessä kannettiin kulkueessa.
Kokoonnuimme päiväkodin pihalle jossa ensin Minnin ryhmä esitti esityksen Martinista ja sitten laulettiin aiheeseen kuuluvia lauluja. Tämän jälkeen kävelimme jonossa korttelin ympäri lyhtyjen kanssa ja palattiin päiväkodin pihalle. Pihalle oli sytytetty pieni kokko ja tarjolla oli pretzeliä ja paikallista glögiä (Glühwein).
En ole vielä saanut purettua puhelimestani kuvia, mutta löysin netistä tällaisen kuvan (joka tosin on otettu Hollannissa, mutta idea varmaan selviää. Kepin päässä lyhdyt.):

Idan koululla oli sama kulkue vuorossa torstai-iltana. Siellä oli jonon kärkeen laitettu oikein hevonen ja ohjaajalla oli jopa punainen viitta päällänsä.
Kulkueen jälkeen kokoonnuimme koululla jossa oli Martinsesitys ja taas lapset saivat prezteleitä.
Ihan mukavan tunnelmallinen tapahtuma.

Loppulaulu Sankt Martinin illalle:
"Nun sagen wir euch alle GUTE NACHT,
dann werden unsere Lichter ausgemacht.
Dann legen wir uns schlafen, es ist schon
spät, der Himmel ist mit Sternlein übersät.
So sagen wir euch allen GUTE NACHT und
bitten, dass auch Gott uns heut bewacht."

Arkipäivän askareita

Pikkuhiljaa alkaa arki tasoittumaan eikä ole niin paljon pakollisia asioita (byrokratiaa) hoidettavana kuin alussa.
Vanhemman tyttären koulukyyti tekee minulle vielä hommaa. Ida saisi kyllä koulukyydin kouluun ja takaisin, mutta koska Ida ei vielä osaa saksaa niin koen turvallisemmaksi itse kuskata tyttöä.
Meidän kuvio menee suunnilleen joka arkipäivä näin;
herätykset ja aamupalat tytöille, vien koirat sillä välin kun tytöt syövät aamupalansa, lähdetään tyttöjen kanssa viemään Ida kouluun joka alkaa 8.40. Siitä ajellaan sitten Minnin päiväkotiin jossa Minni syö aamiaista (joka on otettu kotoa mukaan) klo 9 muitten päiväkotilaisten ja tätien kanssa. Jos ei ole asioita hoidettavana, tulen siitä kotiin ja teen kotityöt (tai otan päikkärit, tai bloggaan kuten nyt;) ). Sitten taas haen Idan koulusta joka päättyy klo 12.10 joka päivä.
Ensimmäisen viikon Minni oli päiväkodissa vain klo 15 asti, mutta nyt ehkä sinne klo 16.00.

Idan kanssa käyn yleensä ruokakaupassa ja iltapäivästä käytetään koiria ulkona.

Mies kulkee paikallisjunalla työmatkat, joten hänelle tulee pitkät päivät.
Mies on töissä siellä isommassa kaupungissa Karlsruhessa ja ihan työpaikan läheisyydessä on iso ruokamarketti (Real), isompi kuin yksikään Citymarket tai Prisma missä minä olisin ollut. Valikoimakin on valtaisa. Silti siellä on panostettu myös kala-, liha- ja juustotiskiin vaikka niitä löytyy toki vielä erikseen pakattuina kylmähyllyistä.
Tulin siihen tulokseen että kannattaa kerran viikossa käydä siellä tekemässä isommat ruokaostokset ja noukkia mies kotimatkalle mukaan. Pikkutäydennyksiä tehdään täällä Bruchsalissa sitten viikon mittaan.

Täällä on erikseen lähdes joka ruokakaupan kyljessä erikseen juomakaupat. Toki juomia saa ruokakaupastakin, mutta näissä juomakaupoissa on vielä isommat valikoimat ja jotain erikoisuuksia. Juomakaupoista olen siis hakenut mehuja, Apfelschorlea (omenamehun ja vischyn sekoitus josta muksut ja mies tykkäävät) ja muuta, minun kolat saa ruokakaupasta edullisemmin.
Ihan jenkkilän malliin ei juomavalikoimaa ole, mutta kuitenkin selvästi enemmän mitä Suomessa.

Myös ihania kahvila-leipomoita on yleensä ruokakauppojen läheisyydessä... Pullat ovat järkyttävän isoja ja mielettömän ihania! Hinnallakaan niitä ei ole pilattu. Takuuvarma dieetintappaja!
Onneksi suoraan kotiovelta pääsee kiipeämään kilometrin verran ylämäkeä koirien kanssa jos jaksaa ja haluaa. Pari kertaa viikossa mäelle ja pullat palaa vyötäröltä! Ostin itselleni jo kokoa pienemmät housut vaikken kovin terveellisesti ole syönyt. Aika paljon on mennyt pikaruokaa kun on ollut pitkiä päiviä.

..jatkuu...

Hypätään hieman ajassa eteenpäin.
Nyt olemme siis olleet täällä Saksassa kolme viikkoa. Mielestäni ollaan aika hyvin ehditty asioita hoitamaan ja asettautumaan tänne;
ollaan ilmoittauduttu asukkaiksi joten postikin kulkee, molemmilla on paikalliset verokortit, meillä on paikallinen pankkitili ja kohta pankkikortit, mies ja sitä myötä myös muu perhe on jo sairaskassan jäseniä, meillä on paikalliset kännynumerot, vanhempi tytöistä on jo koulussa ja nuorempi päiväkodissa, asunto oli jo tosiaan odottamassa ja nyt meillä on myös tärkeimmät huonekalut, olemme jo löytäneet isoimmat ja tärkeimmät kaupat.... Ollaan myös ehditty ensimmäiseen koiranäyttelyymme ranskan puolelle josta jo ongittiin toiselle koiralle eka serti!
Ollemme siis melkein paikallisia ;)

Miehen työpaikan puolesta meillä on nyt toinen auto, E350 farmari MB. Minähän sillä eniten olen ajanut kun kuskaan lapsia kouluun ja päikkyyn. Taisin miehellekin jo sanoa etten taida luopua laina-autosta ollenkaan, sen verran mukava vehje ajaa vaikka aika iso se onkin. Bensankulutus ei ole ihan pieni, mutta mitäs noista...*kröm*
Mies on saanut kulkea paikallisjunalla ja ratikalla töihin. Ei sillä, julkisliikenne toimii hyvin täällä ja on edullistakin.

Kaikenlaisia pieniä eroavuuksia Saksan ja Suomen välillä on vaikka molemmat länsimaisia sivistysvaltioita onkin. Paikallinen jätehuolto esimerkiksi oli meille ihan hepreaa, kunnes eilen mies sen googlasi ja löysi vastauksen :) Pihan perällä kun on vihreitä ja harmaita säiliöitä ja välillä toiset ovat olleet tien varressa ja toiset taas jonain muuna päivänä. Sitten on vielä ns. romunkeräyspäivä jolloin tien varteen voi lastata vaikka vanhan sohvan ja sieltä se haetaan pois...
Joka konttorissa täytetään aina iso nippu papereita (kuten kyllä Suomessakin), mutta täällä rakastetaan leimoja. Joka paperiin lyödään vähintään yksi leima, mielellään useampi. En tiedä mitä tapahtuisi jos jokin leima puuttuisi, varmaan vankilaan joutuisi...
Ilmanvaihto asunnoissa on ilmeisesti huono tai sitä ei ole otettu huomioon ollenkaan. Joka aamu näkee paikallisten talojen ikkunat apposen avoinna kun yön jäljiltä on tuuletettava. Enpä ole meidänkään asunnosta vielä löytänyt yhtään ilmanvaihtoräppänää, joten tuuletettava on. Onneksi tänne ei tule niitä 30 asteen pakkasia.
Ruoka on vähän halvempaa kuin Suomessa ja valikoimaa on selvästi enemmän. Alkoholi on halvempaa, selkeästikin. Älkää nyt hyvät ihmiset leimatko minua holistiksi, minun juomiset jää siihen että korkkaan punaviinipullon, juon lasillisen-kaksi ja loput menee yleensä viikon päästä viemäriin, mutta olen ällistellyt viinin hintaa täällä. Olen ilmeisesti niin tottunut suomen kiskurihintoihin että tuli oikein syyllinen olo kun ostin laatupunkkua pullon hintaan 1,99€ - tuntui siltä kuin olisin deeku joka ostaa halvinta mahdollista...mutta halvempaakin olisi ollut tarjolla!
Oluen hintaa en ole vertaillut, sillä en pahemmin tiedä mitä se Suomessa maksaa koska en sitä juo. Paikalliset tosin sotkevat olueensa vaikka mitä, esim. kolaa tai spriteä. Ehkä tuollaista sekoitusta voisi joskus maistaa. Siideriä en ole pahemmin nähnyt.
Vaatteetkin ovat edullisempia. Esimerkki; ostin eilen itselleni tummat suorat housut, tytöille yhden puseron, yhdet samettihousut ja 10 kpl paketin sukkia, yhteensä 35€. No siinä oli alennus -20%, mutta ei normihintakaan olisi ollut paha.

Ruokakulttuuri on tietenkin oma lukunsa.
Se mikä eniten ihmetyttää on ettei täällä ole enemmän ylipainoisia ihmisiä. Jokapaikkaan nimittäin tungetaan suklaata - jogurttiin, riisiin, jälkiruokiin, croisantteihin, pullaan, keksiin, Nutellaa (maapähkinäsuklaavoi) leivän päälle...jne. Päiväkodissa he järjestävät kerran kuussa aamiaisen, muuten viedään omat eväät, ja viimeksi ainakin oli tarjolla paahdettua leipää ja päällisinä kahta eri hilloa sekä tuota Nutellaa. Siis lapsille! Leipä oli sentään jotain monivilja, mutta siihen se terveydellisyys sitten päättyikin.
Olen päiväkodissa nähnyt mitä eväitä lapsille on annettu kotoa, hyvin usein jotain makeaa ja suklaista. Siinä tekevät kaikki kyllä ison palveluksen hoitotädeille kun pumpataan lapset sokerihumalaan heti aamusta...ensin lapset ovat luokkaa ADHD kunnes iskee väsykiukku kun verensokeri laskee, jolloin se taas pumpataan jollain makealla ylös. Kiva.

Kankea saksankieleni on aika hyvin tottunut jo kuuntelemaan sujuvasti saksaa, mutta puheen tuottaminen tökkii. Unohtui ostaa Suomesta joku taskusanakirja josta olisi kyllä ollut hyötyä.
Jatkuva teitittely on ollut todella vaikea muistaa, yhden virheen tein jo kerran mutta se taidettiin antaa huonon kielitaidon verukkeella anteeksi. Myös tämän vieraan kielen jatkuva kuuntelu ja puhuminen väsyttää aivan uskomattoman paljon, tarkoitan siis ihan fyysisesti väsyttää. Aivot ovat jatkuvassa rasitustilassa (karmeeta tällaiselle blondille) varsinkin kun se kieli ei vielä suju ihan yhtä hyvin kuin esim. englanti.

Lapset eivät osaa sanaakaan saksaa, mutta puhuvat kyllä suomea ja ruotsia sujuvasti. Nyt kyllä vanhempi on oppinut laskemaan kymmeneen saksaksi ja nuorempi tulee pian perässä. Ystäviä on kuitenkin jo löytynyt molemmille. Onneksi ruotsissa ja saksassa on sanoja jotka muistuttavat toisiaan joten se vähän helpottaa kielen oppimista.

Suomalainen ruotsinkielinen Hausfrau saksassa...

Der Anfang, eli alku...
Täytyy mennä ajassa melko monta kuukautta, tai oikeastaan vuotta taaksepäin jotta voisin päästä alkuun tässä tarinassa.
Muutettiin perheen kanssa lokakuussa 2010 Saksaan, Bruchsalin kaupunkiin (tai "kylään" kuten paikalliset tätä kutsuu vaikka asukkaita on n. 300 000). Suomeen jäi sukulaiset, ystävät ja tutut. Sen vuoksi ajattelin aloittaa tämän blogin, jotta hekin voisivat seurata elämäämme täällä Saksassa. Toivottavasti kukaan ei pahastu siitä, etten kirjoita kenellekään henkilökohtaisesti, tulisi liian monta pitkää kirjettä kirjoitettavaksi :)

Jo vuosia sitten pohdimme mieheni kanssa että olisi ihan mukavaa vaihtelua ja hyvää kokemusta muuttaa muutamaksi vuodeksi johonkin toiseen maahan. Tiettyjä rajoituksia tietenkin mahdollisen uuden kohdemaan suhteen oli...esim. Kiinaan olisi ollut mahdollista työn puolesta lähteä vaikka heti, mutta se olisi ehkä ollut hieman liian eksoottinen kokemus. Kiinan kieltä emme kummatkaan puhu ja sen oppiminen olisi ilmeisesti ollut hankalaa, lisäksi en olisi voinut jatkaa harrastustani eli koiranäyttelyitä siellä.
Australia välähti hetken mahdollisuutena mutta kariutui oikeastaan minun päätökseeni - ei ainoastaan välimatka ollut yksi negatiivisista puolista, mutta myös se että koirat joutuisivat olemaan kuukauden karanteenikennelissä ja se että australiassa on liikaa kaikenlaisia myrkyllisiä otuksia... Ehkä olen liian herkkä, mutta ajatus siitä että koirat syövät halvausta aiheuttavan sammakon tai lapsia puree hämähäkki, oli liikaa. Ilmasto tosin olisi ollut iso plussa.

Hetken oli myös USA vaihtoehtona ja sinne olisin voinut lähteäkin. Mutta se vaihtoehto kariutui työsyistä. Ruotsi oli aina yksi mahdollisuus, aika vahvanakin sen vuoksi että olen siellä asunut ja sekä minä että lapset puhumme aikalailla 'flytande svenska'. Ystäviä ja sukulaisia siellä olisi jo valmiiksi odottamassa.

Alkuvuodesta mies bongasi työpaikkailmoituksen ja kysyi minulta sen ratkaisevan kysymyksen; "Miten olis Saksa?". Mikä jottei, eihän työpaikkahakemuksen laittaminen vielä edes tarkoittanut sitä että muuttamassa ollaan... Reilu puoli vuotta myöhemmin, täällä ollaan! :)
Tämä seutu on aika etelässä ja sijainti on kaikin puolin ihanteellinen; Ryanair lentää Hahnin kentältä suoraan kotikaupunkiin Tampereelle, Ranskan raja on 20 km päässä ja aika pikaseen pääsee Sveitsiin, Itävaltaan ja 'vaikka minne'. Koiranäyttelymahdollisuudet ovat myöskin sijainnin ansiosta lähes rajattomat!

Viimeiset viikot kotona Suomessa oli  yhtä hulinaa. Tietenkin halusimme nähdä "kaikki" ennen lähtöä ja kaikki halusivat nähdä meitä. Ovi kävi jatkuvasti ja itse juoskimme asioita hoitamassa ja viime hetken tarpeita hankkimassa. Minulla ja miehellä oli tietenkin normityöt vielä hoidettavana. Kaikkia ei ehditty tapaamaan, heille suuret pahoittelut, mielessämme olette silti!
Oli aikamoinen projekti suunnitella meidän perheen (2 aikuista, 2 lasta ja 2 isoa koiraa) matkaa Helsinki-Vantaan lentokentälle. Matkalaukkuja oli tietty maksimimäärä, eli neljä ruumaan menevää ja 4 trolleytä matkustamoon. Koirille oli tosi isot boksit Vantaalla (ei kuitenkaan kentällä) odottamassa ja nekin piti matkalla ottaa kyytiin. Jos jonkinlaista suunnitelmaa oli ja pähkäiltiin mikä olisi sitten järkevin, eikä niin kallis, vaihtoehto. Viime metreillä eräs ystäväperhe tarjosi kuskia sekä asuntoautoa käyttöön ja se oikeastaan ratkaisi ongelman - suurkiitos heille siitä!

20.10 kello 13.10 nousi Air Berlinin kone Helsingistä kohti Berliiniä jossa koko konkkaronkka oli kyydissä. Berliinissä olisi koneen vaihto ja siinä vaiheessa alkoi jännittämään että onko koirat vielä kyydissä vai ei - niitähän ei nähty välilaskun aikana ollenkaan vaan koirat bokseineen hoidettiin matkatavaroina suoraan seuraavalle lennolle...
Illalla olimme sitten perillä Karlsruhe-Badenin kentällä ja matkalaukut oli jo löydetty, kaikki tallessa. Siinä aulassa sitten kökötimme orpona ja odotettiin että tuodaanko koirat vai onkohan ne jäänyt jonnekin välille.
Onneksi koiratkin sitten tuotiin sinne aulaan! Helsingissä olimme viimeaikojen tapahtumien myötä (mäyräkoira karannut boksista ja juossut pitkin kenttää) otettu opiksi ja olimme varmistaneet boksien ovet nippusiteillä. Pojille oli jossain vaiheessa annettu vettä koska ovissa olevissa kipoissa oli vielä tilkat jäljellä. Pojat olivat iloisia päästessään bokseista ulos vaikkei mitenkään järkyttyneitä tms. Muilla kentälläolijoilla oli ihmettelemisen aihetta kun kaksi afgaania pyöri jaloissa.

Ensimmäisiksi päiviksi meille oli miehen työpaikan puolesta vuokrattu MB Vito joka oli ihan loistava ratkaisu. Sillä pääsimme kentältä hotellille ja seuraavina päivinä IKEAan - eihän meillä ollut mitään muuta kuin vaatetta mukana.
Ekat päivät olikin ihan heihulinaa.
Asunto meillä sentään oli valmiina odottamassa. Parin saamamme valokuvan perusteella oltiin tehty päätös vuokrata Bruchsalista 4h+k. Vuokrasopimus oli matkustanut Suomi-Saksa välilä muutaman kerran että se oli saatu allekirjoitettua. Olin siinä uskossa luettuani saksalaissuomalaisten foorumia että jokaisen tulee maalata vuokra-asunnon seinät kun lähtee - meillä ei kyllä todellakaan oltu maalattu. Keittiössä oli selvästi tupakoitu ja haju sen mukainen. Sain heti hakea Bauhaussista maalia ja peittää sekä seinät että katto sillä jotta saisimme hajun peitettyä. Muita huoneita en tosiaan jaksan ainakaan vielä maalata. Saksassa on lisäksi tapana että keittiön kalusteet revitään mukaan kun vaihdetaan kämppää. Tässä tapauksessa meidän onni, niin ei mennyt kalustuskin uusiksi.
Samaista foorumia luettuani, tiesin ottaa valokuvia asunnosta ja nimenomaan ns. vioista.
Etelän puolella on todella iso terassi - näen itseni jo ensi kesänä suunnilleen asuvani siinä.

Ensimmäiset huomiot maasta; täällä ei puhuta englantia juurikaan...eikä luottokortti käy suunnilleen missään...
Onneksi olimme aikaisemmin käyneet Saksassa ja huomanneet tuon luottokorttiasian, joten käteistä oli varattu reippaasti mukaan. Hieman kyllä jännitti matkustaa moisen käteisvarannon kanssa.
Saksaa olen onneksi koulussa lukenut ja yo-kokeissa kirjoittanut, mutta siitä on ikuisuus enkä koulun jälkeen saksankieltä ole juurikaan tarvinnut.