Saksanelämän loppu häämöttää?

Kaikenlaista tapahtumaa on ollut sitten viime kirjoitusten. Mistähän sitä lähtisi purkaan asioita...?

"Rakas" Sitruunamme makaa edelleen ilman moottoria, tosin tällä hetkellä miehen kollegan autotallissa ja ilman kilpiä. Maattuaan tovin autohuollon edustalla joku pölli siitä takakilven. Kuulema yleistä jotta saadaan valekilpi "keikkoja" varten. Koska täällä autojen rekisterikilvet ovat henkilökohtaisia, jouduimme tekemään asiasta rikosilmoituksen (vaikka poliisin osalta asia tuskin etenee) jotta meitä ei syytetä jos joku jää vaikka huoltoaseman kameraan jättämättä maksetun polttoaineen takia. Auto otettiin samalla pois rekisteristä ja vakuutuksesta.

Lakimieskin palkattiin selvittelemään Sitruunan asiaa. Automyyjä edelleen vain voivottelee eikä voi asialle mitään kuulema... Mutta jos haluaisimme saada kauppa purettua tai kunnon korvaukset, joutuisimme menemään käräjille eikä sen tulos ole koskaan 100% varma. Joudumme siis nielemään tappiomme ja luultavasti myymään Sitruunan romu jollekin turkkilaiselle autokauppiaalle. Ne ostavat juuri tällaisia tapauksia, kuskaavat Romaniaan korjattavaksi ja tuovat takaisin Saksaan jossa ne sitten myydään suomalaisille jotka tulevat hakemaan Saksasta halpaa autoa ;) Jos siis olet tulossa Suomesta Saksaan ostamaan autoa, en suosittele näitä ns. häkkiautokauppoja joita noi katujen vierustat ovat täynnä...

Kaiken autosäädön jälkeen kyllästyimme autonvuokrailuun ja lainailuun. Vaikka auton vuokraaminen täällä on suhteellisen edullista, esim tuore VW Passat kaikilla herkuilla irtosi ADAC jäsenille viikoksi 220 eurolla, niin jokapäiväistä elämää helpottaa suunnattomasti jos on oma auto jolla kuskata sekä muksut että koirat.
Ostimme siis uuden tila-auton. Tällä kertaa luotamme saksalaiseen laatuun - VW Touran. Nyt kylän oma VW autokauppa hoiti auton rekisteröintihässäkän, eli ei tarvinnut (onneksi) itse jonotella rekisteröintitoimistolla.

Suomiloma

Koulujen kesälomat alkoivat täällä etelässä vasta 26. heinäkuuta. Parit koiranäyttelyt huitaistiin alta pois ennen lähtöä. Suomeen, tai oikeastaan kohti Travemündeä, autonnokka suunnisti 5. elokuuta.
Finnlines on taas tällä hetkellä ainoa laivayhtiö tuolla välillä joten hinnatkin sen mukaiset. Huippusesonkia ja meno-paluu meidän porukalle ateriapakettineen kustansi suunnilleen 2500 euroa. Lentämällä pääsisi paljon halvemmalla.
Automatkalle oli onneksi varattu reilusti aikaa nämä Saksan ruuhkat tuntien. Todellakin onneksi sillä noin 4 tunnin ajon jälkeen matkanteko tyssäsi. Autojono pysähtyi kuin seinään kaikilla kolmella kaistalla. Siellä sitten kaikki ottivat rennosti, ulkoilutettiin koiria tai muuten vain jaloiteltiin ja käytiin porukalla kyykkypissalla pöheikössä. Melkein kaksi tuntia siinä vierähti. Onneksi oli juomaa ja pikkupurtavaa mukana.

Laivat ovat äärimmäisen tylsiä, vain yksi kansi "viihdekäytössä". Tällä kannella siis yksi ravintola, minikahvio, baari, minimyymälä ja ankea leikkihuone ja pelihuone jossa kolme pelikonsolia. Paluumatkalla laivan henkilökunta oli vielä poistanut pelihuoneesta pelilaitteet koska olivat tietoisia että laivalla matkusti väkeä joka varastaisi laitteet. Kiva kun toiset sitten saavat kärsiä tällaisen porukan sekoiluista. Tämä porukka oli sitten yön aikana tyhjentänyt leikkihuoneen leikkikaluista ja kirjoista...

Koirilla oli taas yhdellä kannella legendaarinen hiekkalaatikko, jonne tuollaista isompaa koiraa on ihan turha yrittää saada tekemään tarpeitansa. Urokset ovat onneksi helppoja ja merkkaavat heti jos jossain on vähänkin hajuja, joten pojat merkkailivat kannella. Meidän tytsy sitten taas totesi kannen olevan sopimaton pissapaikka, eikä onneksi kuitenkaan tehnyt hyttiinkään mitään, ja pidätteli sitten koko 36-39 tuntia minkä laivamatka kaikkineen kesti.

Suomessaoloon ei ollut varattu kuin 10 päivää. Täällä Saksassa on turha luulla voivansa ottaa 3 tai jopa 4 viikkoa kesälomaa putkeen. Kaksi viikkoa on aikalailla maksimi jonka voi yhtäsoittoa olla pois töistä.
Siihen 10 päivään piti mahduttaa aika paljon ohjelmaa, mm meidän perheen naisväen synttärijuhlia ja "kaikki" sukulaiset ja kaverit piti nähdä. Toteutus oli sitten mitä oli. Koko 10 päivää mentiin lähes minuuttiaikataulun kanssa ja varmasti silti jotkut loukkaantuivat kun ei ehditty poikkeamaan. Olisihan sitä itsekin kovasti halunnut tavata kaikki ystävät mutta ei vaan aika riittänyt.
Tytöille oli tärkeintä nähdä isovanhempia ja heidän vanhat tarhakaverit, ja sen he onneksi ehtivätkin tekemään.

Minulle iski tänä vuonna kaipuu mökkimaisemiin.... Onkohan tämä Saksan uutuudenviehätys mennyt ohi kun kaipaa sitä luonnonrauhaa, mökkiä järven rannalla, saunaa, mustikanpoimintaa ja kaikkea mitä nyt mökillä tehdään. Täällä Saksassa kuitenkin saa tuota lämpöä ja aurinkoa, niin ne etelän rantalomat eivät kiinnosta enää.
Onneksi sitten ehdimme yhdeksi yöksi mökille saunomaan ja uimaan. Kyllä lapsetkin nauttivat vaikkei järvivesi ollut ihan yhtä lämmintä kuin täällä. Pääsimme mustikkametsään ja löytyi parit kantarellitkin. Sitä jään kaipamaan.
Yhtä sun toista maisemaa nyt nähneenä, voin sanoa että suomalainen maalaismaisema on kesäaikaa todella upeaa ja sitä pitäisi kyllä enemmän ulkomailla uskaltaa mainostaa. Nyt uusin silmin kun sitä katseli niin sielu todellakin lepäsi. Onhan niitä maalaismaisemia toki muuallakin, mutta kaikki ne ovat omalla tavallaan erilaisia. Kaupunkeja näkee joka puolella eikä siinä maalaisuudessa mitään häpeämistä ole.

Suomen hintataso jaksoi taas järkyttää. Mitenkähän tulee koskaan olemaan varaa asua taas Suomessa? Ruoan hinta on aivan liian korkea! Lisäksi laatu ei aina todellakaan ole sen hinnan mukainen. Vaatteet ja kengät ovat toinen asia joka hinnaltaan on paljon korkeampi kuin täällä.

Saksaan palasimme vasta myöhään illalla joten ajoimme ensin Lyypekkiin hotelliin yöksi. Viime vuonna tuli ajettua yötä vasten n. 700 km kotiin joka oli aivan kamalaa, joten samaa virhettä ei enää tehty.
Kuumuus ja kosteus iski vasten kasvoja kun astuimme autosta ulos. Kyllä se suomen "helle" on vaan erilaista :) Täällä oli taas reippaasti yli 30 astetta ja paahtava aurinko. Ainoa järkevä paikka päivisin on rantsu jossa edes välillä pääsee järveen viilentymään. Onneksi aiemmin kesällä tuli ostettua ilmastointilaite makuuhuoneeseen.


Pieni koti-ikävä jäi ehkä minua kaivelemaan. Suomessa kun on oma talo jossa oma iso piha ja täällä kämppä jossa pieni ankea keittiö eikä varsinaista omaa pihaa, niin paluu tuntui ankealta. Sen seurauksena iski sisustuskärpänen ja mietin juuri pääni puhki miten sen suomikodin sisustaisi uusiksi. Tähän kämppään ei viitsi energiaa ja rahoja enää tuhlata.
Täytyy miettiä suomikotiin uudet tapetit, uudet värit yms. Ainakin osa remppatarvikkeista kannattaa kuitenkin ostaa täältä Saksasta ja viedä sitten muuttokuormassa Suomeen.
Niin, ja paluu Suomeen näyttäisi nyt olevan päätetty - vielä yksi koulujen lukuvuosi täällä ja sitten heti kun kesälomat alkavat heinäkuun lopulla 2013 niin muuttokuorma lähtee kohti Suomea :) Tällä hetkellä ajatus tuntuu ihan mukavalta. Vielä yhden talven saamme olla täällä leppoisasti ilman lumitöitä ja hyisiä pakkasia.

Kevättä kerrakseen

Viime blogikirjoituksen tasoisia vastoinkäymisiä ei ole enää tullut (*koputanpas varuiksi puuta*). Pieniä haasteita toki on aina.
"Sitruunan" kohtalo ei vieläkään ole selvä. Kyllästyimme siinä määrin autottomuuteen että ostimme kauppakassin meikäläisen käyttöön - ei todellakaan mikään perhe-auto mutta toki minä, lapset ja pari kauppakassia mahdumme kyytiin. Haaveilin jo viime kesästä lähtien avoautosta joten sellainen ostettiin.
Saanko esitellä Mansikan, eli Peugeot 206 CC Platinum:

Ihan kätevä peli kaupungissa ja ihana ajaella katto auki ja näin hyödyntää tämä Saksan pitkä kesä. Tyttöjen ilme taitaa kertoa myös mitä mieltä he ovat uudesta menopelistä :)
Tämä auto on ihan kelpo myös talvella koska siinä on kuitenkin kova katto ja jopa etupenkin lämmitin löytyy. Täytyy ostaa pari turvavyöhön menevää koiravaljasta, niin voi päräyttää muutaman koirankin kanssa vaikka lähimetsään :)
Tuo autonosto on täällä aika erikoinen tapahtuma. Kun rahat on lyöty tiskiin ja kauppapaperit allekirjoitettu, saa ostaja auton paperit käteensä. Sen jälkeen myyjä ottaa auton rekisterikilvet, ne kun ovat henkilökohtaiset. Minä marssin sitten auton papereiden kanssa (ja kilvettömällä autollahan ei saa ajaa!) rekisteröintitoimistoon josta saan auton paperit ja passini esitettyäni uuden rekkarinumeron ja tuon vihreän tarran (Umweltplakatte) ja maksan siitä hyvästä about 36 euroa. Sitten marssin kuitin kanssa pajalle joka painaa rekisterikilpiä ja he painavat minulle uunituoreen kilven uudelle rekisterinumerolleni. Tämä maksaa myös muutaman kympin. Kilvet kainalossa marssin takaisin rekisteröintitoimistoon, tosin eri luukulle. Siellä sitten toimihenkilö liimaa tarrat kilpeen josta selviää katsastusajankohta autolleni.
Tämän kaiken tehtyä voin kiinnittää kilvet ja tarran autooni ja lähteä ajelemaan.... Noh, kyllähän tämä systeemin työllistää aika monta ihmistä ja valtio saa rahaa kassaan.

Miehen kanssa olemme vuoronperään reissanneet. Toistaiseksi kyllä miehen työreissut vievät voiton minun reissujen pituudessa. Seuraavaksi onneksi on minun vuoroni ja lennän perjantaina Kanadaan. Enpä ole ennen sielläpäin käynyt joten oikein mielenkiinnolla odotan uusia nähtävyyksiä.

Lapsilla on tällä hetkellä vielä viikko pääsiäislomaa - yhteensä sitä on 2 viikkoa. Tuntuu kovin pitkältä ajalta, varsinkin kun pääsiäisen kelit olivat aika kehnot eikä voinut pahemmin tehdä mitään kivoja päiväretkiä lähimaastoon. Minulla menisi pari päivää tässä ennen reissua vielä koiranpesuun...kukahan viihdyttäisi lapsia sillä aikaa...?
Muuten täällä on oikein ihana vuodenaika meneillään. Hedelmäpuut kukkivat ja tuoksi ilmassa on huumaava! Olen nyt yrittänyt valokuvailla kaikkia ihania puita, pensaita ja kukkia. Viime kevät meni valokuvauksen osalta ohi ja jälkikäteen harmitti. Täällä kun tuo kasvusto on niin erilaista kuin Suomessa.

Seuraava pitkä loma koulusta on tuo kevätloma, Pfingstferie. Suunnitelmissa oli josko silloin ajelisimme perheen kanssa Italian pohjoisrannikolle mutta koska autoasia on edelleen auki, hieman jänskättää että tuleeko reissusta yhtään mitään vai nökötämmekö silloinkin kaksi viikkoa kotosalla... Täällä kämpillä maleksiminen ei tosin tunnu varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Vastoinkäymisiä kerrakseen

Uusi vuosi ei sitten alkanutkaan kovin mukavasti.
Helmikuun puolessa välissä automme, Citroen C8 otti ja jätti miehen tien päälle. Itsekkäästi sanon että "onneksi" miehen, etten ollut minä pahimmassa tapauksessa lasten ja koirien kanssa liikenteessä kuten yleensä... Olemme ADAC autopalvelun jäseniä joten soitto sinne ja tovin odoteltua he tulivat hihaamaan auton ja miehen lähimmälle Citroen huoltoliikkeelle.
Otimme kahden vuoden takuun autolle kun ostimme sen reilu vuosi sitten täältä Saksasta. Mies sai siis soitella autoliikkelle myös että mitä tehdään. Auto sitten päätettiin kuljettaa isompaan kaupunkiin Karlsruheen ja merkkikorjaamoon jossa ollaan käytetty sitä huollossa. Aika pian selvisi että jakopäänhihna oli mennyt - suunnilleen ainoa osa jota myyjän takuu ei kata. Tosin tehtaan suositusten mukaan jakopäänhihna pitää vaihtaa vasta 160 000 kilometrissä. Eli yhteys valmistajaan...
Sillä välin korjaamossa yritettiin purkaa moottoria osiin jotta he näkisivät että mitä muuta sieltä on mennyt rikki.

Auton paperit saatuaan valmistaja ystävällisesti ilmoitti ettei he korvaa mitään sillä automme edellinen omistaja on teettänyt yhden huollon 7000km liian myöhään suosituksesta.
Sitten taas tutkittiin auton kauppakirjaa. Siellä onkin kaksi "rasti ruutuun" kohtaa; ensimmäinen on kohta jossa sanotaan että autoon on tehty kaikki tarvittavat huollot johon on laitettu rasti, toinen on että huollot ovat tehty huolto-ohjeen mukaisesti johon on myös laitettu rasti. Eli elämme taas mielenkiintoisia aikoja ja odottelemme miten automyyjä tähän reagoi. Kauppakirjassa on siis väärää tietoa.
Autokorjaamollakaan he eivät saa moottoria kokonaan purettua koska jotkut ihmemutterit ovat niin jumissa, eli täydellistä vahingon suuruutta ei tiedetä.
Tästä kaikesta rumbasta emme olisi yksin mitenkään selvinneet vaan itkisimme jo menetettyä rahaa ja aikaa. Miehen saksalainen kollega on onneksi auttanut tässä asioiden selvittelyssä todella paljon ja soitellut meidän puolestamme valmistajalle, korjaamolle ja myyjälle.
Aikaa on mennyt tähän kaikkeen jo kolme viikkoa ja tässä vaiheessa vasta ollaan, eikä tämä asia tule takuulla kovin nopeaa ratkeamaan. Sillä välin meidän autoton elämämme on aika vaikeaa. Olemme jo ehtineet välillä vuokrata autoa, lainata miehen työpaikalta autoa sekä nyt lainata miehen kollegan isän autoa.... Kesä on tulossa koiranäyttelyreissuineen ja kesälomareissuineen joten elämme mielenkiintoisia aikoja. Ei oikein uskalla marssia autokauppaankaan ostamaan uutta autoa kun pahimmassa tapauksessa meidän "Sitruuna" korjataan ja meidän myytäväksi se sitten jää.
Jos jotain positiivista tästä haluaa väkisin hakea ("positiivisuuden kautta" jne), niin ehkä se on sitten se että olen päässyt nyt ajamaan eri merkkisillä autoilla ja siis kokeilemaan miltä eri autot tuntuvat. Alla on ollut Skodaa, Mersua ja Bemaria... Helpottaa hieman tulevia autokauppoja.

Pari päivää auton hajoamisen jälkeen saimme soiton koto-Suomesta jossa yksi koiristamme kamppaili hengestään. Jouduimme puhelimitse tekemään sen raskaan päätöksen päästä koira tuskistaan ikiuneen. Maailmani romahti hetkeksi.

Olen huomannut että vastoinkäymiset tai onnettomuudet tulevat kolmen sarjoissa - mikähän se kolmas mahtaa olla, ehkä se kohta selviää?
Nyt kaivattais välillä kyllä hyviä uutisia tai onnistumisia.

Olen "saanut" käydä myös hammaslääkärissä täällä. Yksi hampaista lohkesi niin pahasti että se piti repiä pois kokonaan. Heti otettiin röntgenit hampaista ja hoidettiin se pois alta. Suomessa röntgenit on otettu viimeksi yliopisto aikoina jolloin viisaudenhampaita kiskottiin pois.
Seuraavalla käynnillä tehtiin täysi puhdistus - hammaskivet pois, joku ihme "hiekkapuhallus" ja yhtä sun toista nyhväystä. Sen jouduin  itse kustantamaan mutta maksoi onneksi vain 50 euroa. Yksi poskihammas olisi vielä josta on lähtenyt pieni pala. Siihen hammaslääkäri haluaisi istuttaa keraamisen kuoren joka köyhdyttäisi omaa lompakkoa 429 euroa. Löytyihän täältä Saksastakin siis jotain kallista terveyspalvelua jonka joutuu itse maksamaan! Hampaille pitäisi siis ottaa oma lisävakuutus jos haluaisi nämä vakuutuksen korvattaviksi.

Jotain positiivistakin jos hakisi tähän blogipäivitykseen - kevät on jo tullut. On ollut päiviä jolloin ollaan menty jo auringossa +15 asteeseen. Krookukset kukkivat ja luonto selvästikin heräilee. Löytyi jopa se vuoden ensimmäinen punkki yhdestä koirasta, joka nyt ei sinällään ole kiva asia mutta merkki siitä että ilma on lämmennyt.
Laina-autolla tuli käytyä taas Sveitsissä koiranäyttelyssä. Yövyimme pienessä Murten nimisessä kaupungissa joka olikin ihan helmi! Upea vanha kaupunki ja upea hotelli (Hotel Adler)!

Uusi vuosi, uudet suunnitelmat...

Vuosikin vaihtui, taas, kuin vaivihkaa... No eipä siinä suurempia juhlia ollut kun jo ennen joulua tuli ensimmäisenä nuorimmainen kipeäksi - kuume ja köhä. Sitten heti aaton jälkeen sairastuin minä ja vanhempi lapsi. Aika monta huonosti nukuttua yötä tuli vietettyä kun itse yskin ja yritin kuunnella että hengittäähän lapsi vielä yskänkohtauksen jälkeen.
Kaikki me vuoronperään söimme antibiootitkin mutta parantuminen oli silti tuskaisen hidasta.
Tosin Saksan lääkärisysteemiä tuli taas kiiteltyä kun avun sai nopeasti., eikä lasten lääkkeet ja lääkäri maksa mitään kun sairaskassa korvaa kaiken.
Viime joulunhan me vietimme Schwarzwaldissa hotellissa. Tänäkin jouluna mietimme että minne mennä ja mitä tehdä, mutta nyt voi sanoa että onneksi jäimme tänne kotiin. Olisi harmittanut kökkiä kipeänä hotellihuoneessa.

Käväsin lasten kanssa joulukuun alussa Suomessa - oli muuten aikamoinen byrokratia että sain lapsille vapaata koulusta viikon verran... Meidän reissun aikana mies oli kokkaillut täällä kaikki laatikot valmiiksi joten saimme perinteistä suomalaista jouluruokaakin pöytään!

Uuden vuoden vietto ei sen riehakkaampaa ollut kun kuumeisena seisoin muun perheen kanssa parvekkeella ihailemassa ilotulitusta. Siinä ihastellessa tuli myös mietittyä että minne elämä mahtaa ensi uudeksi vuodeksi viedä... Lupauksia en tee, ne ei kuitenkaan koskaan pidä - ainakaan ne ainaiset painonpudotushöpinät...

Ilotulitteet (myös) ovat täällä edullisia ja niitä myydään ihan vapaasti kauppojen hyllyillä. Raketteja ammutaan ainakin näillä seuduilla todella paljon. Suojalaseja en nähnyt kaupassa ja kun jotkut ampuvat rakettinsa suunnilleen omalta kotiovelta niin mietityttää turvallisuus. Pauke oli hurja ja näyttävä ja sitä kesti!

Viime joulunhan me vietimme Schwarzwaldissa hotellissa. Tänäkin jouluna mietimme että minne mennä ja mitä tehdä, mutta nyt voi sanoa että onneksi jäimme tänne kotiin. Olisi harmittanut kökkiä kipeänä hotellihuoneessa.



Anoppikin tulla pläjäytti kylään heti tammikuussa - Terveisiä vaan sinne! :) Olin varma ettei anoppi tulisi käymään mutta ilmeisesti tyttärien painostus oli sen verran suuri että kolmen hengen porukka sitten pääsi tänne asti. Tyttäret innostuivat edullisista vaatteista, kengistä ja kempsuista, joten kylä ostettiin lähes tyhjäksi :) Pari päivää armotonta shoppailua siinä vierähti...

Kunnon pakkasia tai lunta täällä ei tullut ennenkuin Siperia toi myös sinne Suomeen paukkupakkaset. Olin jo varma ettei talvea tänne tullutkaan, mutta on meillä nyt jopa paikoin ehkä 2 cm lunta maassa. Pakkasta on ollut pahimmillaan eräänä yönä -18 astetta. Pahin päivällä mitattu pakkaslukema taisi olla -14. Nämäkin lukemat ovat tuntuneet tosi hyiseltä, mutta seuratessamme Suomen lukemia (jopa -30) niin tämä ei tunnu enää niin pahalta :) Koko talven suolat on nyt viikon-parin aikana kylvetty pitkin katuja ja kävelyteitä. Inhottaa koirien tassuja ajatellen. Ajankin suosiolla metsään jossa on puhas lumi ja lenkitän koirat siellä.

Pikkuhiljaa saa jo suunnitella kesälomareissuja ja se lämmittää aika hyvin mieltä. Kohteita on ihan inhimillisen ajomatkan päässä aika paljon, joten valinnanvaraa riittää. Ehkä Italian joku rannikko (Liguria?) kuitenkin houkuttaa.Vinkkejä otetaan siis vastaan!
Suomenreissuakin tässä suunnitellaan - koko perheen ja koirien kanssa autolla lautalla yli jne. Se on sitten jo vähän puuduttavampi matka tylsällä autolautalla, mutta kohde on tärkeä.



Tänään oli ihan ensimmäinen keskustelutuokio kahden kesken tyttöjen opettajan kanssa.
Olen kuullut opettajien vaihtelevasta tasosta täällä - toiset ekaluokkalaiset eivät tee läksyjä ollenkaan, toiset tekevät tunnilla mitä lystäävät mutta meidän tytöillä on ainakin ollut läksyjä joka päivä ja nehän on tehty. Aika järjestelmällisesti he ovat asioissa menneet eteenpäin ja harjoitelleet kirjaimien kirjoittamista (sekä teksti että kauno), numeroita ja matematiikkaa.
Tämä tyttöjen miesopettaja vaikuttaa ainakin hyvin jämäkältä, mutta sympaattisen mukavalta jolla ilmeisesti on asiat hallussa. Ihan kohteeseen osui kaikki mitä hänellä oli meidän tytöistä sanottavaa. Tunnistin lapseni täysin.
Molemmat tytöt osaavat kuulema tosi hyvin kieltä, pientä kieliopillista ohjausta vielä tarvitsevat mutta ovat oppineet jo tässä reilussa vuodessa todella hyvin.
Muuten on ehkä väärin verrata lapsia toisiinsa kun ikäeroa on kuitenkin vuosi. Tuon ikäisillä vuoden ero on aika iso. Tottakai vanhempi jo hanskaa motoriikkansa hieman paremmin jne. Ihan mukava keskustelu opettajan kanssa siis.

Tämän vuoden suunnitelmiin kuuluu myös mahdollinen muutto vuoden lopussa takaisin Suomeen :) Siinäpä suunnitelmia kerrakseen!